AHOT eli aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen on tärkeä osa elinikäistä oppimista. Osaamista ei synny ainoastaan muodollisessa koulutuksessa - koulun penkillä - vaan myös työelämässä, järjestötehtävissä, käytännöllisesti katsoen elämässä yleensä. Aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisesta on hyötyä yksilölle, korkeakouluille, työnantajille ja koko yhteiskunnalle.

Hankkeen toimenpiteiden avulla kehitetäänkin korkeakoulujen työelämäosaamista ja oppimisen asiantuntijuutta. Tavoitteena on, että opiskelijoiden aiemmin opittu tulee tarkasteluun johdonmukaisesti, yhdenmukaisesti ja tasapuolisesti ja että organisaatiot saavat koulutus- ja kehittämistyönsä avuksi aiemmin opitun tunnistamisen ja tunnustamisen välineitä.

 

 

Ajankohtaista AHOT korkeakouluissa -hankkeessa

 

Kevät 2012

 

AHOT korkeakouluissa -hanke järjestää 24. - 25.5.2012 seminaarin Recognition of Prior Learning - Cooperation between Higher Education and Companies

Seminaarissa syvennymme työelämässä hankitun osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen suomalaisten ja ulkomaisten asiantuntijoiden avustuksella. Päivitetty seminaariohjelma.

Seminaaripaikkana on Turun yliopiston Educarium-talo, Assistentinkatu 5, Turku.

Torstai-iltana 24.5. tarjoamme mahdollisuuden osallistua Aboa Vetus & Ars Nova -museossa järjestettävään tutustumiskierrokseen ja illalliseen.

Ilmoittautuminen seminaariin on päättynyt.


Hankkeessa on valmistunut johdanto osaamisen arvioinnin periaatteisiin ja niiden käyttöön.

Korkeakoulujen osaamisen arvioinnin periaatteet -julkaisu on työkalu osaamisen arvioinnin nykytilan tutkimiseen ja kehittämispolkujen rakentamiseen.

 

AHOT JA NÄYTÖT KLIINISESSÄ HOITOTYÖSSÄ - SEMINAARI - Aiemmin hankitun kliinisen osaamisen kriteerien ja näyttötapojen kehittäminen terveysalalle

Aika: 14.3.2012 klo 10?16
Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Bulevardi 31, Audiotorio P 317
Järjestäjä: Ahot korkeakouluissa -hanke 2011?2013, Terveysalan koulutuskohtainen työryhmä: Metropolia-amk, Oamk (Oulun seudun amk), Saimia (Saimaan amk), SAMK (Satakunnan amk)

Seminaarin ohjelma

Kohderyhmä: Ammattikorkeakoulujen terveysalan verkosto, Terveysalan opettajat, Aikuis- ja täydennyskoulutus, Terveysalan työ- ja harjoittelupaikkojen ohjaajat. opiskelijavastaavat ja harjoittelun koordinoijat, TEHY, Sairaanhoitaja- ja Terveydenhoitajaliitto, muut AHOT-korkeakouluissa hankkeen osallistujat
Hinta: Seminaarin ohjelma on osallistujalle maksuton. Ruokailu ja matkat omakustannus.
Ilmoittautuminen:  https://elomake.metropolia.fi/lomakkeet/5106/lomake.html . 5.3.mennessä
Tiedustelut: seija.olli@samk.fi, 044-710 3457

 

Syksy 2011

 

Seminaarit

 

AHOT korkeakouluissa ?hanke järjestää ajankohtaisseminaarin, jossa esitellään hankkeen koulutusalakohtaisten työryhmien työskentelyn tulokset sekä suunnitellaan hankkeessa tuotettujen suositusten levittämistoimenpiteitä.

Aika: Tiistai 1.11.2011 klo 10.00 ? 15.30

Paikka: HAAGA-HELIA Ammattikorkeakoulu, Ratapihantie 13, Helsinki, Pasila

Seminaariohjelma

Materiaali:

 

Kokemuksia  ulkomaalaistaustaisten  korkeakouluopiskelijoiden  AHOT -käytännöistä -seminaari


Aika: 18.11.2011 klo 10.00 - 13.00

Paikka: HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu, Auditorio / Ratapihantie 13, Helsinki, Pasila

AHOT- käytännöt puhuttavat korkeakouluissa. Millaiset käytännön valmiudet korkeakouluilla on tunnistaa ja tunnustaa ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden muualla hankittu osaaminen? Millaisia käytäntöjä  ja kokemuksia asiasta on korkeakouluilla ja opiskelijoilla itsellään?

Päivän ohjelma ja luentomateriaali

 

Koulutukset

Uusi AHOT osana HOPS-ohjausta -koulutus alkaa syyskuussa Helsingissä. AHOT korkeakouluissa -hanke järjestää Helsingissä 20.9.?13.12.2011 HOPS-ohjaajien koulutuksen, jonka tavoitteena on ohjaajan osaamisen syventäminen aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen alueella. Koulutuksessa tutustutaan osaamisen tunnistamisen menetelmiin käytännössä. Hyvin toteutettu HOPS-ohjaus auttaa opiskelijaa myös tunnistamaan aiemmin hankitun osaamisen. Koulutuksen käyneet osaavat ohjata, suunnitella ja kehittää AHOT-ohjausprosessia omassa korkeakoulussaan.

Koulutuksen tavoitteet ja aikataulu: katso liite

Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
suunnittelija Mari Koivisto, s-posti: mari.koivisto@utu.fi
Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea

 

Kevät 2011:

 

Lue myös CRLL:n (Centre for Research in Lifelong Learning) uusin eNewsletter tästä linkistä

 

Koulutukset:

AHOT osana HOPS-ohjausta, 6 op (kohderyhmänä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen HOPS-ohjaajat)

Koulutukseen on mahdollista liittää vapaaehtoinen Erasmus-henkilökuntavaihto Amsterdamissa, Dublinissa, Glasgowssa tai Lontoossa. Alustavasti AHOT korkeakouluissa -hanke järjestää opintomatkaan sisältyvän seminaarin ja osallistujat tutustuvat AHOT-käytäntöihin itse sopimissaan vaihtokohteissa. Korkeakouluilla on usein jo olemassa olevia vaihtosopimuksia, joita on mahdollista käyttää myös tämän opintomatkan toteutuksessa. Vaihtosopimuksen laatiminen on sinänsä yksinkertainen menettely, joka on mahdollista solmia myös pelkästään tähän tarkoitukseen.

Erasmus-henkilökuntavaihdon tavoitteena on kansainvälisyyden lisääminen korkeakoulutuksessa. Opintomatka auttaa ymmärtämään käytännössä, miten osaamista tunnistetaan erilaisissa ympäristöissä ja erilaisissa ohjaajan rooleissa (asessor, advisor, teacher, administrator jne.).

Lisätietoja Erasmus-henkilökuntavaihdosta saa oman korkeakoulun kansainvälisistä palveluista. Jos olet kiinnostunut opintomatkasta, kannattaa selvittää hakuajat ja muut yksityiskohdat hyvissä ajoin

Valtakunnallisten seminaaripäivien (Helsinki 25.1.2011 ja Oulu 26.1.2011) materiaali:

Videohaastattelut, Jussi Onnismaa (Helsingin yliopisto)

Anni Karttunen (Savon koulutuskuntayhtymä)

Valtakunnallinen seminaari II -materiaalit

HELSINKI 15.3.2011

OULU 16.3.2011

TURKU 18.3.2011

 

Seminaarit:

Recognition of Non-formal and Informal Learning
- International seminar on the 19th and 20th of May 2011 In Naantali, Finland

 

Keskiviikko 23.3.2011: Osaamisen tunnistaminen korkea-asteella -seminaari, jossa nostetaan esille aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen (AHOT) haasteisiin ja tavoitteisiin liittyviä keskeisiä näkökulmia sekä korkeakoulujen tutkintokoulutuksen että työelämän ja korkeakoulujen yhteistyön kannalta. Seminaarissa käsitellään myös kansainväliseen ahotointiin liittyviä kysymyksiä.

Seminaarin ohjelma ja esitykset:

 

Syksy 2010:

Tiedotus:

Ruotsinkielinen AHOT -tiedote 4/2010 on ilmestynyt. Tiedotteeseen on haastateltu AHOT-teemaan liittyvistä asioista tohtorikoulutettava Tova Stenlundia (Uumajan yliopisto) ja henkilöstöjohtaja Stefan Långströmiä (Ovako Wire Oy Ab).

 

Seminaarit:

Tiistaina 30.11.2010 Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa pidetyn koulutusalakohtaisten työryhmien seminaarin materiaali:

 

Tiistaina 21.9.2010 Turussa toteutetun ruotsinkielisen AHOT i praktiken Erfarenheter av validering -seminaarin materiaali

 

Aiemmin opitun tunnistamisen menetelmät sosiaalialalla -seminaari perjantaina 10.9.2010 Helsingissä klo 10-16 Diakonia-ammattikorkeakoulu, luokka 115. Seminaarimateriaali:

 

Kevät 2010:

AHOT ja ohjaus korkeakouluissa (kohderyhmänä opintohallinto, opettajat, opettajatuutorit ja opinto-ohjaajat)

Seminaariohjelmat: Helsinki 8.6. ja Oulu 9.6.

Seminaarimateriaalia:

 

Alueelliset ajankohtaisseminaarit korkeakoulujen (amk ja yo) johdolle

 

 

 

16.05.2012 12:49 Tero Keva